Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijan tarina | Tarina enkelistä

Olinko vainoharhainen, koska kuulin usein askeleita selkäni takaa? Välillä ajattelin kuulevani myös jonkinlaista siipien suhahtelua. Mutta sitten näin näkyjä ja aloin huolestua. Se oli suurehko varjo, ilman todellista hahmoa. Varjo vilahti nopeasti ohitseni , jättäen jälkeensä vain hetken kestävän häilyvän valon. Valo oli kaunis ja turvallinen. Itse olin turvaton.

Ulkona ollessani vilkuilin epäluuloisesti ympärilleni ja olin rauhaton ja hyvin hermostunut.

Tuli päivä jolloin tuo kaikki loppui. Kuljeskelin ulkona ilman kiirettä ja nautin auringosta. Enkä ollut kuullut lainkaan ääniä sinä päivänä, joten rentouduin. Pysähdyin katselemaan antiikkikaupan ikkunaa. Katseeni kiersi korurasioissa, uusissa ja vanhoissa rahoissa päätyen suureen peiliin. Katsoin itseäni ja ajattelin itseäni. Säikähdin ja jähmetyin paikoilleni. Tuskin uskalsin hengittää. Tämä oli jotain erilaista, omituista. Seisoin siinä vain ja olin peloissani ja katsoin siihen suureen peiliin, jossa olisin toivonut näkeväni hahmon. Käsi jota en nähnyt silitti hellästi otsaani. Pelätessä minuutti on tunti. Ja kahden ”tunnin ” kuluttua vapauduin otteesta. Suunnistin puistoon ja hakeuduin penkille istumaan, koska vapisin kauttaaltaan.

Suljin silmäni ja torkahdin. Avatessani ne jälleen, joku istui vieressäni ja joka katseli minua. Hän oli nuori, mutta samalla vanha ja viisaan oloinen. Sellainen rauhoitti. Tyttö oli hauras ja kuulas. Hänet olisi voinut puhaltaa pois. Jotain outoa hänessä oli, eikä hän ollut tavallinen kuolevainen. Sillä hetkellä tiesin, että harhani tulisivat loppumaan.

Lähdin puistosta ja tuo runollinen tyttö seurasi minua. Hän seurasi minua kotiini saakka. Pyysin hänet sisälle. Tyttö vain nyökäytti päätään ja käveli perässäni. Hän ei puhunut sanaakaan. Mietin mikä oli hänen tarkoituksensa, mitä hän haluaa, miksi hän tuli mukaani ja mistä hän on tullut?

Tyttö jäi luokseni. Hänestä ei ollut ollenkaan vaivaa, koska hän ei tehnyt mitään, ei puhunut, eikä syönyt. Hän vain katseli kirkkailla silmillään. Niin totuin hänen läsnäoloonsa. Kaipasin tyttöä, kun olin ulkona, sillä hänestä huokui turvallisuutta ja hyvää oloa.

Eikä se synkkyys sopinut tytölle, joka oli toivon ja ilon perikuva.

Puhelin tytölle, vaikka hän ei vastannutkaan. Mutta sitten hän alkoi reagoida puheeseeni. Välillä hän oli ilahtunut ja välillä synkkä. Eikä se synkkyys sopinut tytölle, joka oli toivon ja ilon perikuva.

Istuin hämärässä huoneessa puolinukuksissa ja sätkähdin, kun tunsin kosketuksen päälaellani. Kosketus oli sama kuin kadulla tuntemani. Käännyin ja näin tytön sädehtivän ilmeen. Hän näytti minulle selkänsä ja siellä oli hänen ilon aiheensa. Hänen selässään olivat pienet siipien alut. Ne olivat hauraat ja hohtavan valkoiset. Iloitsin tytön kanssa, mutta siivet eivät kasvaneet nopeasti. Puhelin tytölle ja taas hän näytti selkäänsä. Siivet olivat hiukan vahvistuneet. Tämän uusiutuessa ymmärsin, mikä kasvatti siipiä. Sen teki jokin puheessani...mutta en tiennyt mikä erityisesti kasvatti siipiä.

Puhuin edelleen ja tarkkailin samalla mahdollista muutosta. Sain puhua pitkään. Kun juttelin toiveistani ja unelmistani, näin tytöstä, että aihe oli oikea. Silti siivet eivät kasvaneet. Puhuin ja puhuin. Lopulta keksin muuttaa sävyä. Vaihdoin pessimismin optimismiksi ja olin varma, että toiveeni toteutuu. Uskoin siihen vahvasti ja olin päättäväinen. Tytön siivet kasvoivat täyteen mittaansa.

Ne olivat kauniit ja vahvat. Hän häikäisi tuoden loiston pimeään. Menimme ulos. Katsoin, kun enkeli lensi pois ja hymyilin!

Tanja Talaskivi