Kolumni Emma Reinikainen: Onko ihmisellä vain yksi sydämen kieli?

Suomen kielen kiehtova virtuoosi Pentti Saarikoski kirjoitti kerran: “Suomen kieli on minulle ikkuna ja talo / minä asun tässä kielessä / se on minun ihoni.”

Ymmärrän runon täysin, ja se on soinut päässäni viimeiset kuukaudet, kun suurin käyttökieleni on vaihtovuoden takia muuttunut englanniksi. Suhteeni kieleen, sanoihin ja niiden maailmaan on aina ollut laaja ja utelias, ja suomi on ihailuni keskiössä. Nyt mietin, olisiko minun mahdollista asua missään muussa kielessä kuin suomessa. Pystyisinkö löytämään englannista jotakin yhtä koskettavaa ja kaunista kuin suomesta?

Englannin hallitessa arkeani tuntuu kuin minulla olisi kaksi maailmaa. Suomenkielinen maailmani on tyyni korpi, jossa voin kuunnella mäntyjä ja pysähtyä ajattelemaan. Englanti puolestaan on numeroyhdistelmä, jolla voin avata koulun lokeron monimutkaisen lukon amerikkalaiseen maailmaan.

Välillä käyn läpi sanomiani asioita ja pohdin, vaikutanko värittömämmältä ja vähemmän älykkäältä englanniksi. Silloin tällöin huomaamattani pakenen kieleen, jossa asun, ja puheeseeni livahtaa mausteeksi suomenkielisiä täytesanoja. Nykyään en aina keksi oikeita sanoja millään osaamallani kielellä ja mieleni tekisi heittää englannilla vesilintua.

Mietin, ajattelenko liikaa suomesta.

Olen viime aikoina lukenut niin Hemingwayta kuin Steinbeckia, ja vaikka tiedän, että teksti on taitavaa ja merkitykset suuria, englannin kieli ei juuri kosketa minua. Sanat ovat vain kirjaimia paperilla. Tahtoisin niin löytää kielen kauneuden ja nähdä jotain lumoavaa ja polttavaa, sillä kyvyttömyyteni upota englannin kieleen täysin sydämin on typerää. Ehkä olen vuosien saatossa asettanut suomelle niin suuren painoarvon, että siihen on muiden kielten mahdotonta yltää.

Kenties suomi on yhtä kuin Suomi, joka puolestaan on yhtä kuin minä. Kenties suomi on pimeät, sateiset illat Helsingin mukulakivikaduilla ja kenties suomi on lapsuuteni kiipeilypuu.

Ehkäpä englanti ei ole minulle yhtä kaunis ja kultainen, koska kahdesta maailmastani suomenkielinen on niin perinpohjaisempi. Ehkäpä tämän vuoden aikana englanti asettuu minuun ja löytää itselleen sopen, jossa se alkaa hetki hetkeltä kuulostaa suloisemmalta ja suloisemmalta korvissani.

Ei minun tarvitse asua englannin kielessä, mutta olisi mukavaa kurkistaa sisään avaimenreiästä.

Kirjoittaja on Vihdin kirkonkyläläinen opiskelija, joka on vaihto-opiskelijana Yhdysvalloissa.

Kommentoi