Tuumittua Emma Reinikainen: Suomalaisen arka mukavuusalue

Emma Reinikainen

Nyt vaihtovuoteni alkutaipaleella Yhdysvalloissa olen pohtinut paljon tyhjän päälle astumista ja tuntemattomaan päistikkaa sukeltamista, niin kutsuttua mukavuusalueelta poistumista.

Katsoessani preerian ja taivaan viivamaista rajaa sydämeni huokaa ja silmäni ahnehtivat uudenlaista näkymää. Päiväkirjani sivuja täyttäessä kysyn itseltäni, olenko “mukavuusalueellani”. Leikin hilpeästi ruutuhyppelyä tutun ja tuntemattoman rajalla, enkä välitä, kummalle puolelle jalkani osuvat.

Onko “mukavuusalueelta poistuminen” konkreettinen päätös, askel suuntaan johon ei ennen ole kulkenut? Onko se vaiheittainen muutos, joka tapahtuu hiljattain vähä vähältä, kunnes huomaa itsensä jostain, mikä ei ole tuttua?

Kysymykset kilvoittelevat päässäni, kun suostun tuntemattoman tytön kanssa rajuun huvipuistolaitteeseen ja kun kouluni rehtori nimittää opiskelijoita ja henkilökuntaa termillä “bison family” koulumme maskotin mukaan.

Mukavuusalue on kuin varjo, joka seuraa ihmistä lakkaamatta minne hän meneekin. Viime viikkoina mukavuusalueeni on tämän tästä laahannut perässäni, uskaltamatta koskea maahan jalkojeni alla, kuitenkin tarkkaillen askeleitani. Kun sille kuiskaa rauhoittavia sanoja hellällä suomella, palaa se takaisin luokseni ja onnestani vahvistuu.

Suuret haaveet vaativat uutta ja odottamatonta, sumuista polkua joka selvenee metri metriltä, kuitenkin hämärtäen tien jonka on jo kulkenut. Itselleni tämä polku on vaihtovuosi, muutto toiselle puolelle maailmaa, missä asiat muistuttavat tuttuja ja turvallisia, mutta ovat kuitenkin tuuman vasemmalla, eri sävyisiä tai erinimisiä.

Mukavuusalue on suuri tylsä sana, jonka määritelmän tietää teorian tasolla ja tuntee kehossa sen puutteena. Sen rajat ovat vanha kivimuuri ja kutsuva, helposti tiirikoitava lukko. Usein sydän halajaa jotain, minkä saavuttaminen vaatii mukavuusalueen hylkäämistä, ja niinpä minäkin Sinuhe toisessa kädessäni ja passi toisessa astuin uljaaseen uuteen maailmaan.

Kun lentokoneeni nousi muutama viikko sitten Suomen maankamaralta, itkin itsekseni vanhaa mukavuusaluettani, joka ei kokonsa takia mahtunut matkalaukkuuni.

Nyt Montanaan kotiutuessani olen alkanut kasvattaa itselleni uutta mukavuusaluetta. Se vaatii runsaasti aurinkoa ja ravintoa päivittäin, mutta on alkanut jo itää.

Kirjoittaja on Vihdin kirkonkylä läinen opiskelija, joka on vaihto-opiskelijana Yhdysval loissa .

Kommentoi