Lukijalta: Juuret kannattelevat kasvua

Vihdin Wuosisatamarkkinoita vietettiin pari viikkoa sitten. Markkinoita valmisteltiin harvinaisissa oloissa, kun koronapandemiasta johtuvat ohjeet oli otettava huomioon. Markkinat syntyivät kokoavaksi tapahtumaksi, kun Vihti vietti 500-vuotisjuhlaa vuonna 2007.

Elokuinen ajankohta johtuu puolestaan siitä, että Pertunpäivänä 24. elokuuta 1507 asetettiin Pyhän Birgitan kirkossa virkaan Martti, ensimmäinen kirkkoherra, jonka jälkipolvi nimeltä tuntee.

Pertunpäivänä kristikunta kunnioittaa apostoli Bartolomeuksen muistoa. Evankeliumit eivät kerro hänestä paljon nimeä enempää. Hänet on samaistettu oppilaaseen, jota Johanneksen evankeliumissa kutsutaan Natanaeliksi.

Bartolomeus lähti helluntain jälkeen lähetystyöhön Intiaan ja Armeniaan. Eusebios Kesarealainen mainitsee 300-luvulla Kirkkohistoriassaan, että Bartolomeus toi mukanaan Matteuksen evankeliumin Intiaan. Hän kohtasi marttyyrikuoleman Armeniassa, jonka kirkon perustajana häntä pidetään,

Näin myös vihtiläiseen kansanjuhlaan voidaan löytää laajalle ulottuvia teemoja. Emme voi katkaista juuriamme.

Wuosisatamarkkinoiden yhtenä tavoitteena on vaalittu ihmisten kohtaamista. Kaikenikäiset, paikkakuntalaiset ja ulkopuolelta tulleet voivat toimia yhdessä.

Tähän ei velvoita näinä päivinä vain maailmanlaaja pandemia. Avunpyynnöt Afganistanista tai Haitista tavoittavat silmämme ja korvamme. Sivustakatsojan syndrooma tulee selättää.

Kertomus laupiaasta samarialaisesta (Luukas 10) paljastaa, miten uskonnollisiin käsityksiinsä tarrautuneet pappi ja leeviläinen väistivät henkihieveriin lyödyn ja menivät ohi.

Väheksytty samarialainen sen sijaan näki miehen ja ”hänen tuli tätä sääli”. Jotain liikahti kulkijan sisimmässä. Hän nosti miehen juhtansa selkään, vei tämän majataloon ja piti hänestä huolta.

”Sinä herra, minä herra: kumpi meistä kontin kantaa?”. Vanha sananparsi näkee, miten meillä ihmisillä on luonnostaan kankeat niskat kumartaaksemme toista vapaaehtoisesti, sydämestämme.

Toisin on tietenkin laita diktatuureissa, olivatpa ne minkä värisiä tahansa. Sellaisissa oloissa on pakko - ei vain kumarrella, vaan nöyristellä. Kaikki ovat kuin piilosilla keskenään. Kukaan ei tiedä toisestaan, mikä hän pohjimmiltaan on.

Avun merkitys määräytyy saajasta eikä antajasta käsin. Oikea kumartaminen alkaa ja elää Jumalan ja hänen armonsa tuntemisesta.

Tämä kokemus parantaa hengellisen nivelreumatismin. Sydän kumartuu kiitollisuudesta Luojansa edessä. Tämä johtaa ihmislapsen myös terveeseen kumartumiseen hätää kärsivän puoleen.

Pertti Sistonen

Kommentoi