Lukijalta: Nummelan kentälle matkustajaterminaali?

”Viimeksi Kaivopuiston lentonäytöksen aattona järjestetty ilmailutapahtuma osoitti jälleen, etteivät sen järjestäjät piittaa lainkaan siitä, mihin tapahtuman yleisö voi laillisesti pysäköidä autonsa”, kirjoittaa Pertti Jalonen. Pertti Jalonen

Luoteis-Uusimaa (9.8.2021) kertoi Nummelan lentokentän ainutlaatuisesta tutkajärjestelmästä. Lehti ei kuitenkaan kertonut tärkeintä: aikomusta laajentaa lentokentän toimintaa erittäin merkittävästi.

Asia käy ilmi pari päivää aiemmin Ylen verkkouutisten lentokenttäaiheisesta artikkelista (7.8.2021), jossa puhuttiin toiveista saada kentälle matkustajaterminaali ja aloittaa myös yöaikaiset lennot.

Lentokentän toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa rajoittaa toiminnan purjekoneiden lennätykseen, mutta uusi ympäristölupa on haussa ja siihen lentotoiminnan laajentuminen halutaan kirjata. Tästä pitäisi saada lisää tietoa kansalaiskeskustelun pohjaksi.

Niihin aikoihin, kun Sipilän hallitus myönsi mm. Nummelan lentokentän perusparannukseen avustusta, kävin lyhyen twitter-keskustelun Vihdin kunnanvaltuuston silloisen ja nykyisen puheenjohtajan Eerikki Viljasen kanssa. Toivoin lentokenttää koskevien asioiden avointa käsittelyä.

Avoimuus näyttää kuitenkin puuttuvan. Tuntuu ennemminkin siltä, ettei kunta ole millään lailla asian osapuolena. Sekö vain ottaa vastaan lentokenttää pyörittävän yhteisön päätökset ja teot ikään kuin ilmoitusasioina?

Kentän infran kehittämiseen siis laitetaan rahaa. Entä kentän liikennejärjestelyihin? Viimeksi Kaivopuiston lentonäytöksen aattona järjestetty ilmailutapahtuma osoitti jälleen, etteivät sen järjestäjät piittaa lainkaan siitä, mihin tapahtuman yleisö voi laillisesti pysäköidä autonsa. Niitä oli taas molemmin puolin Lentokentäntien molemmin puolin – kaikki pysäköintikieltoalueella.

Nummelan lentokenttä on “pussinperä”, siitä ei päästä mihinkään.

Jos kentällä olisi tarvittu apua, ambulanssi olisi jotenkin mahtunut tulemaan autojen välistä, mutta paloauto ei.

Nummelan lentokenttä on “pussinperä”, siitä ei päästä mihinkään. Tämän takia sinne on suunniteltava muitakin väyliä kuin Lohjantie-Lentokentäntie, vaikka toiminnan laajuus pysyisi nykyisellään.

Tom Arppe kertoi viime kesänä Vihdin Uutisissa Malmin lentokentän vilkkaudesta: päivittäin nousuja ja laskuja on yli 100 ja helikopterilennot niiden päälle.

Tällaistako ympärivuorokautista pörinää meille nummelalaisille nyt tarjotaan?

Pertti Jalonen, toimittaja (eläkkeellä)

Kommentoi