Kesäretki jäteasemalle muistipeliä pelaamaan

Tarja Omenainen

Toimittajalta

Kesäloman puolivälissä kotimme ulkovarasto ei enää antanut armoa. Olin sujuvasti useamman kesän väistellyt varaston syyttävää katsetta tietäen varsin hyvin, että sisällä on turhaa tavaraa kattoon asti. Tiesin, että suurin osa varaston sisällöstä on jäteasemalle menevää, UFF:n keräykseen sopivaa tai roskalavaryhmän kautta kierrätykseen joutavaa.

Vihdoin vedin henkeä oven edessä, nykäisin sen auki ja tartuin toimeen: keinutuoli roskalavaryhmään, kymmenen paria hyväkuntoisia luistimia UFF:n laatikkoon, kelsiturkki samoin sekä kodin komeroista vanhat vaatteet. Kolme vanhaa patjaa saivat kyytiä myös. Sen sijaan kolme suksiparia sai jäädä varastoon. Jos tuleva talvi on edeltäjänsä kaltainen hyväluminen talvi, niin sukset napataan kainaloon ja lähdetään Nummelanharjun laduille sivakoimaan.

Sitten alkoi jäteasematavaroiden lajittelu: varasängyn kehikko, vanha peili, kaksi ilmanpuhdistajaa, maalipurkki, ikivanha tietokone, dekki, kaksi matkalaukullista kirjoja ja vanha aurinkotuolin puinen runko. Tavarat autoon ja suunta kohti Koivissillan jäteasemaa. Myönnän, etten ole aiemmin vienyt tavaroita asemalle. Ei ole ollut tarvetta tai joku muu on kuljettanut.

Koivissillan jäteasemalla ilmoittauduin ensin luukulla, josta ohjattiin eteenpäin sen mukaan mitä kuorma sisältää. Käynti on hyvä muistitreeni, kun täytyy pitää mielessä mihin kasaan laitetaan sähkölaitteet, minne sekajätteet, minne ongelmajäte, mihin kuuluu puujäte ja minne viskataan metallijäte. Sitten autolla kierros pihan keräyspisteissä. Käynti Koivissillan jäteasemalla oli sujuva ja hyödyllinen kesäretki. Kun varasto tyhjeni, oma olo keveni ja oli helpompi hengittää. Vanhat energiat sietikin viskata jäteasemalle.

Sitä tässä vaan haluan sanoa, että jäteasemalla käyminen on helppoa ja pienehkön kuorman vienti ilmaista. Ongelmajätteitä, vaaralliseksi luokiteltuja jätteitä, huonekaluja tai ylipäätään minkäänlaisia jätteitä ei pidä jättää kierrätyspisteisiin eikä heittää luontoon niin kuin valitettavan usein tuntuu olevan tapana. Oikealla tavalla suoritetun kierrätyksen jälkeen mieli on hyvä.

Vanhat energiat sietikin viskata jäteasemalle.

Kommentoi