Toimittajalta Maija-Liisa Nyman: Koski soi korvissa, tuuli puhkuu puissa

Maija-Liisa Nyman

Vihdin kunnanvirasto ei ole maailman kaunein rakennus. Ei se ole edes Vihdin kaunein rakennus, ei lähelläkään, sillä jos tällainen kilpailu järjestettäisiin, olisi taisto tittelistä tosi kova ja upeita ehdokkaita runsaasti.

Mutta ne puut!

Keväisin Vihdin kunnanviraston edusta kukkii vaaleanpunaisena ja valkoisena ja sykähdyttää joka kerran.

Toisella puolella virastotaloa on metsää. Niin että olipa työhuone sitten kummalla puolen taloa tahansa, ei ainakaan maisemaa tarvitse harmitella.

Ja kelpasi Vihdin kunnanviraston puiden katveessa valokuvata myös lauantaina Vihdissä vieraillutta Suomen pääministeriä. Aurinko paistoi, tuuli tuiversi niin hiuksia kuin puitakin ja sekä pääministeri että kunnan johto tuntuivat olevan tyytyväisiä tapaamisensa antiin.

Samana päivänä, lauantaina, kävin myös yhdessä Vihdin kauneimmista rakennuksista. Koska Vihdin kirkko on niin rippi- kuin hääkirkkoni, saatan toki arviossani olla hieman puolueellinen.

Lapsena en tykännyt kirkon ulkonäöstä yhtään. Jotenkin se tuntui pliisulta: keltainen kivikirkko, kovat penkit, paljon tilaa ja avaruutta, pitkä ja koruton käytävä, vähän pelottava alttaritaulu.

Mieli muuttui vähä vähältä kun ikää tuli. Lakkasin haikailemasta takorautaa, pylväitä, krumeluureja, sarkofageja – vaaleansinisistä penkeistä tykkäisin kyllä edelleen.

Aloin ihailla Vihdin kirkon yksinkertaista, jylhää kauneutta.

Kirkko sopii paikalleen, ja sen kauneutta korostavat ympäröivät puut. Kuinka usein kirkosta haetaan rauhaa? Ja voiko mikään olla rauhoittavampaa kuin puut ja metsä?

Viime päivät – oikeastaan koko tämä vuosi – ovat minulla olleet töissä niin kiireisiä, että vapaa-ajalla ei ole tarvinnut miettiä, mitä tekisin. Lepäisin, olisin tekemättä mitään, nauttisin perheeni seurasta.

Siksi ehdotinkin viikonlopun päätteeksi, että lähtisimme perheen kanssa Palakosken ulkoilualueelle. Se on yksi lempipaikkojani maailmassa: monipuolinen, kaunis – ja etenkin rauhoittava. Jos ei pienemmillä keinoilla rentoudu, pitää lähteä istumaan Mummusalille.

Selän takana on metsä, alhaalla edessä on metsä. Kosken kohina soi korvissa, tuuli puhaltaa puissa – ja mieli lepää.

Kommentoi