Tuumittua Emma Reinikainen: Kirjan todellinen olemus on maalattu tekstillä

Emma Reinikainen

Luin taannoin Oscar Wilden romaanin Dorian Grayn muotokuva, joka kaikessa vaikuttavuudessaan ja lyyrisyydessään sai minut tuumailemaan, kuinka kirjoissa on kaksi tasavertaista puolta: juoni sekä itse teksti kaikkine koukeroineen.

Olisi kallisarvoista, jos tämä asia olisi enemmän ihmisten mielissä, olkoon sitten kotoa opittuna tai vaikka koulusta poimittuna havaintona.

Monet nuoret sanovat, etteivät pidä kirjoista, sillä “niissä ei tapahdu mitään”, mikä itsessään jo kuulostaa heikentyneeltä lukutaidolta. Asenne on juonessa junnaamista ja kertoo, etteivät he tule ajatelleeksi, että kirjojen arvokas anti ja yhteiskunnallinen merkitys löytyy muualtakin kuin vain siitä, mitä päähenkilö seuraavaksi suunnittelee.

Mielestäni jopa parhaissa romaaneissa kirjoitustyyli ja tekstin tenho korostuvat juonen yli ja saavat aikaan hämmennyksen tunteen, jossa on vivahde ylpeyttä, pakahduttavaa levottomuutta sekä intohimoa.

Tietenkään kaikki eivät ole lukijoina samanlaisia, ja kenties omalla kohdallani kielen merkitys ja kauneus korostuu tavallista enemmän, mutta silti olisi auvoista nähdä romaanien kielellisen näppäryyden tai viehättävyyden tuomista laajemmalti esiin. Ei Dorian Grayta ole ilman filosofista pohdintaa ja painostavaa ylellisyyden virettä, vaikkeivät ne viekään juonta eteenpäin. Tekstillä luodaan lukijalle tunteet: kaikki heleät aamuauringon säteet ja koleat aavistuksen liian pitkään viipyvät kuiskaukset niskassa.

Romaaneja lukiessa paljon uupuu, jos keskittyy pelkkään juoneen, teemoihin tai aiheisiin. Kieli on ihmisen peili ja sanat portti onnelaan ja tuonelaan. Ilman tekstin taitoa, sanojen sointuja tai virkkeiden vyyhtiä unohtuu, mikä tekee kirjallisuudesta taidetta.

Olisi monille nuorille hyvin avaavaa, jos koulussa tutustuttaisiin vahvemmin romaanien lyyrisen puolen ja sanoilla ilmaistun kauneuden huomaamiseen ja merkitykseen. Se auttaisi löytämään kirjallisuudesta mielenkiintoa ja syvyyttä sekä ottamaan askelia kielen abstraktiin ja viehkeään maailmaan, jossa sanojen äänteillä ja sävyillä on kaikki merkitys ja valta.

Wilde kirjoittaaa romaanissaan: “Taiteilija voi ilmaista kaiken.” Kirjailija tekee sen sanoilla: täytyy vain osata avata silmänsä näkemään tekstin jokainen varastettu hymy, silmien pilke, tunteiden syöveri ja äänteiden melodia.

Kirjoittaja on kirkonkylällä asuva lukiolainen.

Kommentoi