Mielipide: Pappilanpellon koulu on aikansa lapsi

Vihdin Uutisten yleisönosastolla (VU 14.4.) otettiin kantaa Pappilanpellon koulun ulkonäköön.

Asia esitettiin varsin negatiiviseen savyyn, eikä pelkästään ulkonäköön liittyen: ”varmaan tuttu arkkitehti” on suunnitellut koulun, ”rahan puute” kai on johtanut tällaiseen lopputulokseen.

Koulun suunnittelu on aina vaativa urakka, siihen ovat vihkiytyneet jotkut anisiokkaimmista arkkitehtitoimistoista. Ei yleensä ”tutut”.

On totta, että koulu rakennettiin pahimpaan lama-aikaan 90-luvun alkupuolella. Suunnittelu sitä vastoin tehtiin hyvään aikaan.

Koulun ulkonäkö on nähdäkseni aika eläväinen ja harkittu kokonaisuus. Kauneus tai rumuus on sitten katsojan silmissä.Koulu sinällään on 1990-luvun – aikansa – lapsi. Se edustaa sitä varsin kunniakkaasti.

Kirjoittaja esittää, että tehtäisiin koulusta jollakin konstilla kauniimpi. Jotkut muraalit voivat olla edullisiakin. Lopputulos sen sijaan epävarma. Muuten koulun kaunistaminen varmaan maksaa jonkin verran.

Vihdin kunnan talous ei ole kummoisessakaan jamassa. Onkin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin ruveta sorkkimaan koulun ulkonäköä.

Alan harrastelija

Kommentoi