Mielipide: Papintyön haasteet elävät

Piispa Olavi Kares (k. 1988) vihki allekirjoittaneen pappisvirkaan 31. maaliskuuta 1971 Kuopion tuomiokirkossa. Puolen vuosisadan jaksolta voisin nostaa monia vaikuttavia välähdyksiä papintyön haasteista ennen ja nyt.

Pappi on julkisesti asetettu vastuuseen seurakunnan tehtävän hoitamisesta. Varsin erilaisia ovat ne odotukset, joita ihmiset häneen liittävät. Tulisi tyytyä vaatimusten kohtuuteen.

Usein kirkkojen sakastissa ja papin kotonakin on huoneentauluna ”Sinä Herran palvelija”.

Kysymys on alkujaan tekstistä, jonka kirkkoherra Abraham Petterson (k. 1763) laati Tukholman Ritariholman kirkkoon.

Ohje alkaa sanoin: ”Sinä seisot palwelemassa kaikkinäkewää Jumalaa, joka katsoo sydämeen, sentähden pue itsesi sisälliseen kaunistukseen.

Nouda rukouksesta woimaa, sillä wirka on Herran ja sinä wain heikko sawiastia.”

Piispa Eino Sormunen (k. 1972) tähdensi puolestaan paimenkirjeessään: ”Papin on itsenäisyyttään menettämättä osattava maastoutua seurakuntansa hengelliseen ympäristöön, ei suhtautua siihen valitellen eikä imarrellen, vaan totuuden ja rakkauden hengessä. Hänen on osattava iloita kaikesta terveestä uskonnollisesta elämästä.”

Nykyisin on vaarana, että kirkon työntekijät rakentavat itselleen todellisuutta kaunistelevan maailmankuvan ja yhteiskuntakäsityksen.

Pappisvirasta on tullut yksi työ monien joukossa. Pappi voi asua pitkien matkojen päässä ja tehdä vaaditut työtunnit virastossa. Puuttuvat kontaktit ja jatkuvuus.

”Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta”, neuvoi apostoli Johannes kristittyjä.

Henkien erottamisesta on tullut kristillisen seurakunnan olemassaolon kysymys. Tämän päivän kirkko purjehtii monenlaisten virtausten sumussa.

Sumussa on vaikea löytää tietä, mutta tähän tilanteeseen voidaan tottua.

Pappina oleminen ei ole ensisijaisesti turvallisen leipäpuun löytämistä, kaikkein vähiten jonkinlaista herrana hallitsemisen roolin toteuttamista.

Olemme kutsutut uskon kilvoitukseen, kiinnittämään yhä uudestaan katseemme Jeesukseen, tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin.

Nykyisin kuva paimenesta on vaikeasti sulateltava. Siitä jää helposti kauaksi paimenen kova työ ja lauman puolustus petoja vastaan. Vierastamme laumamentaliteettia.

Paimenen on omaksuttava lampaiden haju” (Paavi Franciscus). Hyvä seurakunta koulii kyllä pappinsa.

Seurakunnan laatua tutkitaankin erityisesti silloin, kun sen työntekijä kipeimmin tuntee olevansa mittaa täyttämätön.

Pertti Sistonen

Kommentoi