Mielipide: Vihtiläisten likavesistä

Uudenmaan jätelautakunnassakin vaikuttava Åke Holmlund lähestyi vihtiläisiä likavesiasioissa. Åke on pitkäaikainen vaikuttaja ja Siuntion vesistön puolestapuhuja, Nummelan likavesiväännöllä onkin pitkä historia Siuntion kanssa.

Emme voineet olla tarttumatta aiheeseen koska meillä on vuosien yhteinen historia vihtiläisen vesihuollon parissa. Aikanaan toinen meistä oli Vihdin Veden johtokunnan jäsen ja toinen vesilaitoksen johtaja. Vihdin Veden jätevesien puhdistamista on kehitetty systemaattisesti jo pidemmän aikaa.

Tunnustuksena onnistuneesta työstä muutama vuosi sitten asia huomioitiin antamalla Nummelan jätevesipuhdistamon henkilökunnalle Kemwater palkinto merkittävästä vesiensuojelutyöstä.

Nummelan jätevesipuhdistamon ravinnekuormituksen merkitys alapuolisen purkuvesistön tilaan on erittäin vähäinen.

Siuntionjoki on voimakkaasti hajakuormituksen alainen vesistö, eikä siitä saada erämaista lohijokea, vaikka puhdistettujen jätevesien johtaminen sinne lopetettaisiin.

Aikanamme nämä puhdistustulokset olivat maamme huipputasoa eikä Espoon putkeen liittyminen ollut miltään kantilta järkevää. Olimme ehdottomasti oman toiminnan kehittämisen kannalla.

Blominmäki olisi jo tuolloin ollut vesiliikelaitoksen hyvästä taloudenpidosta huolimatta kuluttajalle vääräaikainen ja kallis ratkaisu. Ja mitä sillä putkella Espooseen olisi saatu? Kalliimmat vesimaksut ja Suomenlahteen huonommin puhdistettua jätevettä.

Tuoreimmassa vesistön yhteistarkkailussa ja vesilaitoksen omaseurannassa voidaan edelleen todeta puhdistuksen olevan priimaa. Vihdin puhdistettujen likavesien osuus kuormitukseen on edelleen mitätön.

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristön tarkkailuraporttia voi lukea monin tavoin. Siitä voi todeta, että Nummelan jätevedenpuhdistamo on suurin pistekuormittaja. Tämä on totta. Totta on myöskin se, että muita jopa isompia kuormittajia on poistunut kuvasta. Joku on aina joukon isoin, tyhmin ja vahvin.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisi ihan onneton tyyppi. Raportin sanavalinnat ovat myös osaltaan mielipidevaikuttamista, kuten oli Åke Holmlundin mielipidekirjoitus.

Mikä status on nyt? Huhujen mukaan virkamiesjohdolla on vahva tahto ajaa Blominmäkeen liittyminen läpi. Kysymme, miksi ihmeessä? Hintalappu jo vuosia sitten oli kymmeniä miljoonia, nyt kuulemma jo lähes tuplaantunut.

Mitkään valtion tuet eivät saa ratkaisusta kuluttajalle edullista, eikä niitä ole edes jaossa. Minä ja sinä, tavalliset kuluttajat, maksamme kalliisti ratkaisusta myydä jätevedet HSY:lle. HSY on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien omistama vesihuolto-operaattori.

Meillä on ns. omissa käsissä aivan huippuluokan laitos, jos siitä vain pidetään huolta. Laitos, jota on tultu ihailemaan ympäri maailmaa. Laitos, jonka henkilökunta on voittanut palkintoja.

Tietysti ajattelemme myös omaa napaamme eli vesimaksuja. Omaa napaa ajattelee myös Åke Holmlund, kun haluaa pitää vesistön kirkkaana. Mutta eikö tärkeintä lopussa ole, että Suomenlahteen lasketaan mahdollisimman vähän ravinteita?

Sen pitäisi olla meidän ja siuntiolaisten prioriteetti. Se onnistuu parhaiten huolehtimalla meidän oman puhdistamomme toiminnallisuudesta.

Tapio Lankinen, ins., vesilaitoksen johtaja 2004-2016, Jaana Laine, DI, vesilaitoksen johtokunnan jäsen 2013-2017

Kommentoi