Tuumittua Vesa Valtonen: Hiidenhiihto – voi sentään niitä aikoja

Vesa Valtonen

Nyt on lunta. Lunta on myös metsissä. Lunta on pelloilla ja ojissa. Lumesta oli joskus niin kova pula, että perinteikästä vihtiläistä laturetkeä Hiidenhiihtoa ei voitu järjestää.

Näitä lumen pulavuosia tuli sittemmin lisää. Monta. Korvaavana vaihtoehtoina kehiteltiin laturetki Hiidenveden jäälle.

Sekään ei sitten enää meinannut onnistua kun jään päällä ei ollut lunta. Jään päällä oli vettä.

Sittemmin on ollut luntakin, mutta vanhan ajan uutteraa talkoilua ei enää ole ollut ylitsevuotavaisesti tarjolla.

Vihtiläisten laturetkien kulta-aikaan 1960-luvulla ei ollut käytössä moottorikelkkoja latuhöylineen.

Oli sinnikkäitä miehiä, jotka syksyllä menivät rakentamaan laturetkeä varten ojien kohdille sopivat väliaikaiset rakenteet ja kävelivät maanomistajien luvalla läpi laturetken reitin ja katsoivat, että oksat eivät talvella tökkää silmään.

Lumen sadettua alkoi vimmattu lumilapiointi pahoissa paikoissa, jotta kaikenikäisillä olisi turvallista hiihdellä.

Se varsinainen urakka oli ladun tekeminen. Sen kovakuntoiset miehet tekivät hiihtäen. Kullakin oli vastuullaan tietty osuus. Porukoissakin taisivat hiihdellä hyvissä ajoin ennen laturetkipäivää.

Karu totuus paljastui kuitenkin muutaman kerran laturetkipäivän aamuna.

Tiedän tämän tasan tarkkaan, sillä ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun isäni lähti aamuhämärissä hiihtäen avaamaan latua kirkonkylästä kohti Vanjärven Seurojentaloa. Yöllä oli nimittäin satanut sakeasti lunta.

Aivan uskomattoman hienot muistot jäivät niistä laturetkistä, joita sain hiihtää välillä äidin ja välillä isän kanssa.

Sellainen noin 30 kilometriä eli Hiidenhiihdon puolikas oli pikkunatiaiselle melkoinen taivallus. Huoltopisteistä sai ostaa jotain leipää ja vissiin hernekeittoakin, mutta tiivistemehu taisi olla ilmaista.

Olen monta kertaa haikaillut niitä Hiidenhiihtoja. Niistä sai kaiken lisäksi kunnallisen liikuntajohdon allekirjoittaman hienoa kunniakirjan, josta kuvastuivat alueella muinoin liikkuneet todelliset metsien samoajat.

Rivillinen niitä on tallessa. Olisi kiva hankkia niitä myös lisää. Armeijan jälkeen en ole juurikaan hiihtänyt, mutta nyt alkaisi olla siihen jonkinlainen hinku.

Olisi se mahtavaa jos Vihdissä pystyttäisiin vielä järjestämään vanhan hyvän ajan Hiidenhiihto niin, että kaikki tehtäisiin talkoilla eikä kukaan olisi käsi ojossa tai toisen taskussa taloudellista etua kärkkymässä.

Kommentoi