Pääkirjoitus: Pahoinvointi on kallista

Vesa Valtonen

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perhetyön ja sosiaaliohjauksen tarkoituksena on auttaa, kun perheen arjessa on haasteita, joihin tuntee tarvitsevansa tukea ja uutta näkökulmaa.

Tapaamisilla pohditaan yhdessä vanhemman ja/tai lapsen kanssa uusia ratkaisumalleja pulmatilanteisiin ja tarpeen mukaan tehdään yhdessä, keskustellaan ja/tai ohjataan tarvittavien palveluiden piiriin.

Perhetyön ja sosiaaliohjauksen tukea voi saada esimerkiksi moninaisissa tilanteissa ja tuen tarpeissa.

Tarjonta on laaja; keskustelutuki alle 18-vuotiaiden lasten kasvatukseen ja hoitoon liittyen, perheen vuorovaikutuksen haasteisiin, kodin ja arjen hallintaan sekä rutiineihin liittyviin haasteisiin ja keskustelutukea vanhemmuuteen liittyviin pohdintoihin.

Tarjolla on myös esimerkiksi parisuhteen tukemista vanhemmuutta vahvistavaksi, erovanhemmuuteen, perheen toimintakyvyn vahvistamiseen yllättävissä tilanteissa.

Tukea pitää uskaltaa hakea silloin kun siihen on tarvetta; ajoissa eikä vasta sitten kun elämä on itkua ja riitelyä.

Karviaisessa on tehty paljon työtä kynnysten madaltamiseksi. Karviaisen johtaja Timo Turunen haluaa havahduttaa miettimään perheiden monien ongelmien ydintä – ihmisten hyvinvointi ei kasva vain palveluja lisäämällä.

Turusen mielestä lastensuojelun tarve ei synny lasten pahoinvoinnista, vaan perheen aikuisten pahoinvoinnista: kun vanhemmalla on mielekäs elämä ja työ, antaa se lapselle hyvän kasvuympäristön.

Perheiden pahoinvointi on kallista. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on kasvanut samanaikaisesti kun kunnat ovat panostaneet aikaisempaa enemmän euroja lastensuojeluun.

Erityisesti tiukan talouden aikana painopistettä täytyykin uskaltaa siirtää niin, että ytimessä olevat ihmiset saavat avusta merkittävimmän hyödyn.

Ennakointi on tunnetusti tehokkainta rahankäyttöä. Tulipalojen sammuttaminen on kalleinta.

Kirjoittaja on Vihdin Uutisten päätoimittaja

Kommentoi