Tuumittua: Nyt ei ole löysäilyn aika

Vesa Valtonen

Korona, korona, korona. Kohta aaltoliikkeinen pelko ja epätietoisuus ovat olleet päivin ja melkein öin vuoden ajan mielessä.

Käsiä on opittu pesemään. Aivastamaan on opittu oikein. Kasvomaskia on opittu käyttämään oikeaoppisesti. Kaikki ylimääräinen haahuilu ostosten yhteydessä on lopetettu.

Käsidesiä on opittu käyttämään niin, että ruokakaupassa tuoksuu kuin Alkossa, jossa on räsähtänyt viinapullo lattiaan.

Onko siis koronakuri pysynyt? No, ei todellakaan. Joukossamme on edelleen huolettomia vapaamatkustajia, joita eivät opastukset, ohjeet, suositukset ja kiellot näytä koskevan.

Varmuuden vuoksi nyt kuitenkin on muistettava ennen suurempia syyllistämisiä ja mielenpahoittamisia, että osalla kansalaisia on terveydellinen peruste olla käyttämättä erityisesti kasvomaskia.

Päivittäistavarakauppojen sisäänkäynneillä on selkeät ohjeet korona-aikaisesta ostoskäyttäytymisestä. Turvavälit on yksi perusjuttu.

Arvuutteluksi se toistaiseksi jää useimpien osalta.

Jostain syystä monella hermo pettää kassajonossa, vaikka lattiassa on jonotusjaloille osoitettu lattiaan selkeät paikat.

Ei auta edes ystävällinen mulkaisu takana olevan suuntaan jos ostoskärry kolisee vasten häntäluuta. Oisko kielimuuri kyseessä?

Ostosten välikapula – jos sellainen on käytössä – kiertää päivän mittaan lukemattomien näppien kautta; puhtaiden ja kai vähemmän puhtaiden.

On ilo seurata ostoksilla erityisesti varttuneempaa väkeä, joka suojautuu ostosreissulle oikeaoppisesti, myös kertakäyttöisten suojakäsineiden avulla.

Parkkipaikoilla istuvat autoissaan monet kuskit odottamassa ostoksilta saapuvia. He ovat ymmärtäneet, että kauppaan ei tarvitse mennä koko perhekunnan voimin.

Käsidesiä lotrataan autoissakin siihen malliin, että matkustamossa leijuu ajoittain vahva alkoholin tuoksu.

Ennen vanhaan olisi saattanut ratsiassa tarkkanenäisen poliisin kurkkiessa ikkunasta olla kyseisenlaisessa aromiympäristössä edessä reissu verikokeeseen ilman sen suurempia ennakkoselvittelyjä?

Viimeisten viikkojen aikana on lukemattomissa keskusteluissa ollut armottoman pohdinnan aiheena koronarokotusten alkaminen.

Kivahan se on keskustella, mutta arvuutteluksi se toistaiseksi jää useimpien osalta. Suuria linjoja hahmotellaan ja valtiot taitavat käydä kisaa rokotteiden määristä.

Kaikki aikanaan. Odotellaan. Nyt ei ole koronakurissa minkäänlaisen löysäilyn aika, vaikka kuinka kyllästyttäisi.

Kommentoi