Tuumittua: Täsmäostoksia ja löytöretkeilyä

Maija-Liisa Nyman

Kirjastoon voi mennä täsmäostoksille. Tai voi mennä löytöretkeilemään.

Ensimmäinen on etenkin näin korona-aikaan hyvä ja tehokas vaihtoehto. Maski kasvoille, nopea kipaisu varaushyllylle ja ulos talosta.

Varaushylly on se ilmeisin paikka tehdä täsmähankintoja, mutta toki sama pätee mille tahansa hyllylle. Ajatuksena on hakea haluamansa. Aikaa ei tuhlaannu, tietää mitä saa, ei oleile pitkiä aikoja sisätiloissa vieraiden ihmisten kanssa, tuleva tentti tai leffailta tai lukuhimo on hoidossa.

Taktiikalla on siis monta hyvää puolta.

Löytöretkeilijän tilanne on toinen. Hän ei tiedä, mitä saa – eikä välttämättä saa yhtään mitään. Hän saattaa tuhlata runsaastikin aikaa hiipparoimiseen ja penkomiseen ja joutua silti toteamaan, ettei aarteita löydy. Harvemmin kuitenkaan tarvitsee tyhjin käsin poistua, sillä kyllähän kirjastossa lainattavaa riittää. Joskus vain joutuu ottamaan riskin. Jos oikein villiksi heittäytyy, voi lainata jopa jotakin sellaista, joka ei lähtökohtaisesti oikein edes puhuttele.

Ja siinä onkin löytöretkeilyn viehätys. Kun ei etukäteen tiedä, mitä saa, voikin saada enemmän kuin toivoikaan. Voi löytää jotain uutta, voi yllättyä, voi oppia.

Niin kuin elämässäkin: riski on mahdollisuus.

Eikä löytöretkeilijänkään toki ole pakko viettää kirjastossa (tai yhtä hyvin kirjakaupassa) tuntikausia. Taktiikkaa voi harrastaa myös pienemmässä mittakaavassa: marssia esimerkiksi uutuus- tai suositushyllylle ja tehdä valintansa sen tarjoamista vaihtoehdoista.

Itse olen tällä tavalla löytänyt esimerkiksi Ninni Schulmanin dekkarin Tyttö lumisateessa ja Michael Zadoorianin romaanin Viimeinen loma, joista kummastakin pidin hurjasti.

Käytän molempia lähestymistapoja. Varaan kirjoja, joita tiedän haluavani lukea. Yhtä lailla kuljen vain katselemassa ja fiilistelemässä ja tekemässä löytöjä.

Lapseni tekevät samoin: he soveltavat kumpaakin metodia. Miehellä sen sijaan on toisenlainen tapa. Hän ei juurikaan käy kirjastossa. Sen sijaan hän käyttää asiamiestä.

Kun olen lähdössä kirjastoon, mies siis huikkaa minulle, että toisinko samalla hänellekin luettavaa. Löytöretkeilyä sekin – tosin aika pienellä riskillä, koska tiedän hyvin hänen suosikkikirjansa ja kirjamakunsa.

Kukin siis tyylillään – kunhan lukemista löytyy.

Kirjoittaja on Vihdin Uutisten toimittaja

Kommentoi