Tuumittua: Eteenpäin neljän kämmenenalan varassa

Vesa Valtonen

Nastarenkaassa on nykyään vaikkapa 200 nastaa. Uutena. Pito on usein erinomaiselta tuntuva, vaikka autossa olisi edullisiin tuotteisiin erikoistuneen valmistajan setti.

Nastojen rouhinta paljaalla asfaltilla tekee pian tehtävänsä – metallikärjet kuluvat, ja pito tietysti heikkenee.

Vaikka renkaassa olisi jopa 250 nastaa niin kerrallaan niistä on turvaa antamassa kovin vähäinen osa. Perinteisestihän on sanottu, että matkaa tehdään neljän kämmenenalan varassa.

Tosin leveillä rengastuksilla matkaa tehtäessä saa olla aika isot kämmenet. Vauhdin kasvaessa kämmenenalat kaiken lisäksi pienenevät kun keskipakoisvoimat tekevät töitään.

Liikenneturvallisuuteen on suuri merkitys myös rengaspaineilla. Valmistajan ohjeet ovat turvallisuuden suhteen varmemmat kuin ylivoimaiseksi kuviteltu oma pähkäily.

Väärät rengaspaineet lisäävät polttoaineen – myös ajosähkön – kulutusta ja voivat lyhentää jopa dramaattisesti renkaan käyttöikää.

Renkaassa on suuri määrä erilaisia merkintöjä. Leveys-, profiilisuhde- ja tuumamerkintöjen lisäksi on esimerkiksi kantavuustunnus ja nopeustunnus sekä merkintä kulumisvaroittimen sijainnista.

Talvirenkaissa on oltava talvikäytön salliva merkintä. Lisäksi renkaiden pitää olla e-, E- tai DOT- hyväksyttyä mallia tai renkaassa pitää olla selkeä pinnoituksesta kertova merkintä.

Monella saattaa jäädä liian vähälle huomiolle nelinumeroinen valmistuskoodi, joka kertoo valmistusviikon ja valmistusvuoden.

"Hyvin on renkaissa jäljellä pintaa ja nastoja" voi olla kovin vaaralliseen turvallisuuden tunteeseen tuudittava pikainen näköhavainto.

Renkaan kulutuspinnan kumin ja erilaisten yhdisteiden seos muuttuu vuosien varrella, monen mielestä ainakin kovettuu.

Pito alkaa hävitä ainakin haasteellisissa olosuhteissa. Siinä vaiheessa kun jää tasamaalle nolosti ja punastellen sutimaan on viimeistään edessä renkaiden vaihtaminen, vaikka sitä pintaa olisi reilusti, kuviot hyvännäköiset ja nastoja kivasti.

Moni on tehnyt renkaiden nettiostoksia tuhansien kilometrien päästä – ja pettynyt katkeran karvaasti.

Edullisesta tai huippuedullisesta on tullut hintavaa kun kulutuspinnan seos on osoittautunut verkkosivuille viritellyistä kehuista, ylisanoista ja käyttäjäkokemuksista huolimatta kelvottomaksi suomalaisiin olosuhteisiin.

Maassa maan tavalla. Talvellakin.

Kommentoi