Tuumittua: Varokaa nyt myös niitä kaivojen kansia

Vesa Valtonen

Rotvallikivet ovat lennelleet "valtion hoidossa" olevalla Nummelan Asemantien varrella lumipenkkaan.

Lumipenkoissa on monenlaisia jälkiä kun kaasujalka on ollut levoton tai ajokyvyt ovat loppuneet kesken kaiken.

Viime viikon lumimyräkkä jätti pitkät varjot jälkeensä. Niitä korjaillaan sitä mukaa kuin riittävän raskasta kalustoa on käytettävissä.

Paksustikin tamppaantuneilla tienpätkillä, joille tiekarhun teräväreunainen terä ei vielä ole yltänyt, on oltu lukemattomia kertoja pulassa.

Kovista pakkasista huolimatta pinta alkoi pehmetä, ajoradalle alkoi muodostua syviäkin uria ja korkeiden penkkojen takia kahden ajoneuvon kohtaaminen alkoi olla käytännössä mahdotonta.

Kaiken lisäksi ajoneuvojen alustarakenteet alkoivat raapia lumista pintaa – tai päin vastoin.

Ja kävipä niinkin, että tunnettu vihtiläinen rattimies sujautti ojaan kun hantin puolen etupyörä ikään kuin haukkasi kurviin syntyneessä pehmentyneessä pinnassa kovasta oikealle –  tunnetuin ja tuhoihin seurauksin.

Tosimies joutui soittamaan apua. Pelti- ja muovivaurioilta säästyttiin. Henkinen tälli oli kai kovempi.

Viestejä on lähetelty kuntalaiskommenttien mukaan runsaasti kuntaan, josta on kaiketi luvattu lukemattomia kertoja tehdä kaikki voitava, jotta liikenne palautuisi koko lailla ennalleen.

Lumi ja ajoittain heleäksi kiristynyt pakkanen ovat tehneet tehtäviään myös kunnalliselle infrastruktuurille.

Esimerkkinä ovat useat pintavesien johtamisjärjestelmiin liittyvät putkistojen valurautaiset kannet.

Kesähelteillä ne ovat useinkin asfaltin kanssa erittäin hienosti samassa korossa niin, että jousitukseltaan vaatimattomallakin ajoneuvolla pääsee huristelemaan yli ilman merkittäviä korin heilahteluja tai kolahteluja.

Nyt on toisin. Kaivojen liukuputket eivät välttämättä aina toimi tönkköjäisen ympäristön kanssa yhteistyössä.

Kun tähän yhtälöön lisätään kannen ympärillä oleva paksultikin tamppaantunut lumi niin kuskilla saattavat hampaat kolahtaa vahvasti yhteen kun etupyörä hulahtaa vaikeasti nähtävään "monttuun".

Yksi tällainen on Nummelassa liikennevalojen paikkeilla.

Tästäkin ongelmasta on muuan valveutunut kuntalainen lähestynyt kuntaa ja tehnyt rakentavan kohennusehdotuksen.

Siis varokaa lumipinnan alla väijyviä kaivonkansia.

Kuulemma ovat nilkatkin olleet kovilla kun kengänpohja muljahtaa pehmentyneellä lumipinnalla tarpoessa.

Koitetaan pärjäillä. Maassa maan tavalla – ja kelin mukaisesti.

Kommentoi