LUKIJALTA: Ansiosidonnainen työttömyysturva kuuluu kaikille

Koronakriisi on nostanut esiin ansiosidonnaisen työttömyysturvan tärkeyden. Tuon turvan tulisi kuulua kaikille. Kokoomus on esittänyt universaalia ansiosidonnaista työttömyysturvaa, mutta ratkaisuna sen rahoitukselle leikattaisiin ansiosidonnaisen pituutta ja tasoa merkittävästi.

SAK:n Lohjan paikallisjärjestö ei kannata työttömyysturvan leikkauksia. Jotta kaikille saataisiin nykyisen kaltainen ansiosidonnainen työttömyysturva, kustannusten arvioidaan olevan 250 miljoona euroa. SAK:n Lohjan paikallisjärjestö kannattaa esitystä, jossa ansiosidonnaisen työttömyysturvan kattavuuden noston lisäkustannuksiin osallistuvat edunsaajat. Eikä leikkauksia sen tasoon tarvita.

Kuten autoa ostaessa pitää ottaa liikennevakuutus, pitäisi työsopimusta tehdessä työnantaja velvoittaa tarjoamaan työttömyyskassaan liittymistä. Työntekijä tekisi valinnan, järjestäytyykö alan työehtosopimuksia neuvottelevaan liiton kassaan vai johonkin muuhun kassaan.

Ansiosidonnainen työttömyysturva kestosta ja tasosta pitää jatkossakin neuvotella kolmikantisesti, valtion, työnantaja- ja työntekijäliittojen välisesti. Näin voidaan taata turvan pysyvyys pitkällä tähtäimellä.

SAK:n Lohjan paikallisjärjestö

Kommentoi